3.10.2014

Ruskaretki vanhalle kaivokselle

Viimein sopiva sää  ja kaikilla vapaata! Mehän tietenkin isännän kanssa ideoimaan oikeaa vanhanajan ruskaretkeä. Nuorison houkuttelu pois tablettiensa ääreltä piti aloittaa hyvissä ajoin - tuollaista uutistahan kun ei kestä nykynuorisolle mennä paukaisemaan ihan kylmiltään.

Jälkikasvun totutellessa ajatukseen ihan oikeasti jalallaan metsään astumisesta, me pakkasimme reppuun nokipannun, pari litraa vettä, kahvinpuruja, sokeria, maitoa, kertakäyttömukeja, makkaraa, sinappia ja tietty vaahtokarkkeja. Pieni kirves ja puukko mukaan ja aski tikkuja muovipussiin pakattuna. Suuntana Penikoiden soidensuojelualue ja vanha kaivos.

Isäntä muisteli, että Kivaloiden Kirakkajyppyrän päällä oli aikoinaan ollut hieno näköalapaikka. Koska olin itse juuri kirjoittanut samaiseen kallioon liittyvää kandintyötä, kiinnostuin tottakai kohteesta. 

Kartan mukaan lähdettiin suunnistamaan, eikä paikkaa ollut vaikeaa löytää, mutta saimme pian todeta että isännän reissusta oli vissiin kulunut vuosikymmen ellei toista.. Jyppyrä oli kasvanut metsää umpeen, ja näköala oli aika rajoittunut. 


Kaksi innokasta huiputtajaa.


Viimein löysimme metsittyneen tiheikön keskeltä avoimen kohdan, ja olihan sieltä upeat näkymät.


Tosin vähän pelottavatkin - vanhan kaivoksen täyttänyt lampi oli syvä ja jyrkkäreunainen. Paikallislehden otsikoissa oli juuri ollut juttu tytöstä joka oli pudonnut samanlaiseen kaivoslampeen viereisessä kylässä. Tarinassa oli onneksi onnellinen loppu, mutta vannotin lapsia pysymään poissa reunoilta. 




Seuraavaksi laskeuduimme suolle. Tasamaa teki hyvää verenpaineelle - ei niinkään kunnon vaan jännityksen vuoksi! 

Soidensuojelualueen suot ovat hyvässä kunnossa. Hillaa ei vaan kuuman kesän jälkeen ollut yhtään.





Vasta illalla keiteltiin kahvit ja paistettiin makkarat. Jälkiruoaksi paahdettuja vaahtokarkkeja. Lapset eivät olisi malttaneet lähteä kotiin ollenkaan, vaan meinasivat että kierretään pitkospuureitti uudestaan! Pakko sanoa, tämä yllätti meidät vanhemmat täysin - raukeus oli iskemässä jo omaan kehoon. Mutta kyllä se samalla lämmitti kahden (ainakin sielultaan) eränkävijän sydäntä - ei tuon jälkikasvun suhde luontoon ihan toivoton ole Ü 



Kotiin väsyneenä ja savunhajuisena - sehän on tunnetusti hyvän reissun merkki!


Ps. oletteko te, jotka ruukaatte metsässä nuotion ääressä ikinä istuskella, koskaan ajatelleet kuinka surullista on nuotion sammuttaminen? Siinä on jotain lopullista. Kuin pieni maailmanloppu. Ehkä tämäkin juontaa juurensa jonnekin esi-isien metsästysmaille, jolloin nuotion sammuminen ei oikeasti ollut mikään pikkujuttu.. Ehkä siksi meissä kaikissa asuu pieni pyromaani - kuinka kivaa on lisätä nuotioon risuja ja puuta, mitä tahansa pikkuroskaa pitääkseen sen elossa ja lumoutuakseen sen loimusta yhä uudelleen.







27.6.2014

Eläinpuiston kuulumisia

Tässäpä Ranua Zoo:n veikeitä naamoja. Ennen juhannusta siellä käydessämme oli vielä lämmintä, ja sitä voi vain kaiholla muistella näillä keleillä. Eläimet olivat yllättävänkin pirteitä lämpöön nähden, paitsi jääkarhu, joka ei sijoiltaan liikahtanut koko sinä aikana kun kuvasimme ruskeakarhua pulikoimassa.

Mutta ennen karhuja: ei pöllömpiä nämäkään!


Lapinpöllön pesue vielä odottelee tuloaan...



Kun viirupöllö jo kasvattelee kovaa vauhtia teinihirmujaan.

Kukkuu!

Iskäkö se siinä kurkkii?



Tunturipöllö on aina yhtä kaunis.



Mehiläishaukka



Piekana.



Sinisuohaukka.



Merikotka.


Ja sitten ne nallet ü




Paitsi kuumuuteen, vesi auttaa myös itikoihin, kun kastaa kuonon veteen ja hankaa sitten tassulla. 

Jääkarhulle +25 astetta on vähän liikaa. Tai jospa se vain nauttii. 


Saukot ovat aina yhtä veikeitä. Vain niin kovin nopeita kameralle..


Haistanko silakoita?

Juu!

Silakoita!

Öyh. Ehkä tuli syötyä pari liikaa..



Sillä välin toisaalla.. tällainen karkasi kai jostain aitauksesta..


Parempi tästä lähteäkin kotiin..

Juhannus meni harmaassa kelissä, mutta perinteisin menoin, kuten kuvat kertovat!






Hyvää kesää!








27.4.2014

Rännikahvit korkattu



Sylvesteri valmiina terassikahveille. Kun autot ja fillarit on huollettu ja renkaat vaihdettu - vaikka vapuksi kyllä luvattiin räntää - voi hyvillä mielin vähän kahvitella ja munkitella. Syltti osaa olla söpö kun on herkkuja luvassa.

Aukustin huoltopuuhat 


Sylvesteri on meidän kanaemo - se saattaa lapset aamulla koulubussiin ja on iltapäivällä vastassa.
Kun tulee vieraita, Syltti esittelee tilukset..


Serkukset kierroksella



Jokavuotinen kevätvaatteiden esiinkaivamis- ja talvivaatteiden piilotusruljanssi osoittautui Tertulle mieluisaksi puuhaksi - parhaaksi nukkumapaikaksi osoittautuivat tietenkin vaatelaatikot.




Mikäpä kiire tässä, voihan sitä tässä välissä ryypätä vaikka ne rännikahvit..





16.4.2014

Silmälaseja Afrikkaan

Siskon silmälasireissu Tansaniaan

Mä olen niin ylpee!

Suomalaisten lahjoittamia silmälaseja viedään tässä Specsaversin puolesta jo toista kertaa, viimeksi olivat Keniassa. Alussa haastatellaan jotain turhaa akkaa Ilta-sanomista, mutta kyllä siinä asiaankin päästän ü

[Sisko on se hoikkanen kokomustassa shortsi-t-paita-asussa ja hiuspanta päässä siellä täällä vilahteleleva neitokainen. Välillä tulee mieleen että välttelee kameraa..ü]

Hienoa työtä! Go sis!




16.1.2014

Teksti jonka piti tulla jouluna

Joulukuu meni säiden ja huushollin kanssa ihmetellessä. Ei ole ollut tapana siivota kaappeja jouluksi,  mutta tänä jouluna tuli hankittua paitsi yksi uusi - jopa rakennettua, purettua uudestaan, ja taas rakennettua yksi murheenkryyninen kaappi. Sillä kun tämä viimeksimainittu kaappi saatiin seinälle paikoilleen - kauan nurkassa lojuneille askarteluvälineille kaivattu - alkoi seinän välissä rapista hiiri.

Emäntä oli siitä varma, ja lapsetkin toistelivat samaa. Rapinasta ei tullut loppua, eikä emännälle mielenrauhaa. Miksi juuri uuden kaapin takana! Mielessä kummittelivat reiäksi pureskeltu seinä, hupenevat villat ja koloja ulkoverhouksessa, jota kautta hiiret kulkisivat pian estoitta seinän sisään ja ulos. Olisiko pitänyt odottaa niin kauan, että hiiri purisi tiensä sisätiloihin asti? Sitä ajatusta ei hermoriepu kestänyt, joten vaivalla kasattu ja valtavalla määrällä romua täytetty kaappi sai lähteä. Ainakin siksi aikaa että isäntä sai purettua seinän kaapin takaa. Jouluun oli enää kaksi viikkoa - mitenhän joulun kanssa kävisi?

Seinä purettiin, eikä hiirtä löytynyt - ei, vaikka siirsimme villatkin sivuun. Ei mitään pureskeltua eikä pesäntapaista. Emännän oli pakko myöntää että rapinan on täytynyt johtua jostain muusta. Isäntä ehdotti, että rapinan olisi aiheuttanut itse kaappi. Selitys on outo, mutta pakko hyväksyä paremman puutteessa. Siispä kaappi takaisin, ja romut paikoilleen. Uudenlainen järjestys lopettaa kuin lopettaakin rapinan - kyseessä olikin siis vain painopisteongelma? Emäntä on tyytyväinen, joulu voi tulla. Tai ainakin valmistelut alkaa.

Mutta sitten alkaa yläkerran sohva haista. Ei auta tuuletus, hankaus kostealla eikä edes pesu voimakkaan hajuisella, auton penkkeihin tarkoitetulla kuivapesuaineella. Pesuaineen lemu jää kaiken lisäksi sohvaan kiinni, joten entisen lemun rinnalla on kohta kahta sietämätön, kahden hajun kakofonia, joka kohtaa yläkertaan nousijaa jo portaissa. Emäntä alkaa olla epätoivoinen, saammeko tänä vuonna joulua laisinkaan - tässä hajussa ei ainakaan. Ilmatkaan eivät mieltä piristä - vettä sataa koko ajan.

Viimeiseen asti lykättyä urakkaa ei voi kauempaa viivyttää. Ryhdymme sohvan purkuun kun jouluun on viikko. Irrotellaan päälikangas nastoistaan ja heitetään vanha täyte kartanolle. Onneksi käy niin hyvin, että vieraspatjana ollut vaahtomuovipatja on (ainakin lähes) samankokoinen ja -paksuinen kuin sohvan täytepatja, joten hommasta selvitään sprayattavaa liimaa ostamalla ja päälikangas pesemällä. Hankitaan nitojaan pitkiä nastoja ja napsitaan sohva kasaan yllättävän vähällä vaivalla. Onneksi päälikangas ei kutistu pesussa, joten saadaan sohva kuosiin helposti ja yläkerran oleskelutila valmiiksi - melko viimetingassa. Joulu voi tulla.
Mitä nyt mahdolliset jouluvieraat ovat vailla patjaa, ja kaikki mahdolliset jouluvalmistelut ovat tekemättä kaiken muun puuhastelun jäljiltä.

Mutta joku on tyytyväinen: joulun lapsi Aurora on toivonut isoa pahvilaatikkoa syntymäpäivälahjaksi, joten aiemmin valmiina ostetun kaapin kuljetuslaatikosta hän sellaisen viimein saa. Siitä tulee heti hieno, joululahjapaperien jämiä hyödyntäen.



Kaappeja emme hanki vähään aikan.


Saamme luntakin jouluksi, edes vähän.

Sen myötä se joulukin sitten tulee. Jotenkin silti tuntuu, että en ole selvinnyt joulukuusta vieläkään. Minne se joulukin katosi? Minne meni uusi vuosi? Voiko kohta olla jo tammikuun loppu? Tämänkin tekstin kirjoittamista olen suunnitellut vasta hetken, mutta silti olen myöhässä.

Milloin alkaa ajan hidastuminen, eihän se voi koko ajan kiihtyä?


Nämä ukot tulivat vasta joulun jälkeen, sillä joulun lumi suli
ja vettä satoi pitkään joulu-tammikuussa. Nämäkin ukot sulivat.

Nyt on taas lunta - kuinka on huomenna..

Talvikin on hektinen.