Valokuvatorstai: Jos

Jos olen tässä ihan hiljaa, se ei ehkä huomaa..

Viimeinkin tärppäsi

Iltauutisissa mainittiin, että ensi yönä on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia.
No, isäntä ehti jo..

On näitä odotettukin. 

Silmällä noita värejä ei nähnyt, mutta kamera toi ne esiin. Ihan yllätyin kun isäntä tuli sisälle ja näytti otoksia, ikkunasta katseltiin vain pelkkiä vihreitä ja ihmeteltiin lasten kanssa missä kaikki värit. Kuvia ei ole siis koneella enää väritetty, vaan ovat ihan aitoa tavaraa. Klik* niin kuva suurenee. 

Nyt ei meinaa taas malttaa nukkumaan lähteä. Tämä on taas tätä aikaa, parasta hetkeä vuodesta melkein, kun taivaalla on niin paljon nähtävää. Kesällähän tuolta ei erota mitään. Viime vuodelta saatiin revontulien lisäksi hienoja linnunrata- ja pohjantähtikuvia, mutta surullisenkuuluisa Vuodatuksen ukonilmahävikki kadotti kaikki ne kuvat entisestä blogista.. Jos jaksaisi hakea ne vielä esiin joskus.. 

Säätiedottajan mukaan ensi viikolla kuulema kylmenee. Toivottavasti se ei tarkoittanut meitä, täällä on ollut nyt jo hirveän kylmä. Joku etelän toimittaja valitti radiossa että auton mittari näytti jopa -14 astetta töihin ajaessa. Joopa joo. Siihen saa panna toisen mokoman lisää meillä päin. 

Vaikka tietäisihän se ehkä lisää revontulia..ü

Filmi ISO asa 1600, valotusaika 8" f 4,5 kamera Nikon D60 

Keminmaan olkipukki on palanut

Keminmaan ensimmäinen olkipukki on sitten palanut. Tai sitten keminmaan olkipukki on palanut ensimmäisen kerran. Tai ensimmäinen olkipukki on palanut keminmaassa kerran sitten..

Anyway. Joulu on ohi.



Gävlen olkipukki paloi taas :


"Kaikkiaan pukki on palanut ainakin 28 kertaa, ja jäänyt vuosien varrella myös auton alle. Jättiläismäinen pukki komisteli Gävlen torilla ensi kertaa vuonna 1966, ja jo tuolloin se poltettiin.

Legendaarisiin tarinoihin kuuluu vuoden 2001 olkipukki, jonka tuikkasi tuleen amerikkalainen turisti. Hän kertoi luullensa pukin polttamisen olevan osa paikallista perinnettä."

-TS




No, meillä olkipukin polttamisella taidettiin hakea ihan käytännön hyötyä: parin viikon kuumeilu-/nuhailujakso on viimein ohi, ja pukin mukana oli mukava polttaa se valtava räkärättivuori joka oli roskiksiin kertynyt. Taudin aikana meillä oltiin petin pohjalla viimeistä miestä myöten, eikä maailmanmenosta kellään tietoakaan.

Olipa erikoista ajaa ensimmäisen kerran pitkään aikaan autolla! - sanoi isäntäkin kun päästiin käymään pikaisesti kaupassa. Kumpikin kuin aaveet, mutta sentään uutta ruokaa saatiin kaappiin.

Miksikä nämä polttajaiset sitten nimeäisi, vainovalkeita poltellaan joskus syksyllä, kun tuota pahvi- ym. rojua kertyy.. mutta toivottavasti tästä ei nyt sentään kehkeydy perinne, ainakaan noiden räkärättien osalta!

Terttu - toinen kissanpennuista jotka otettiin lokakuussa - toipuilee sen sijaan parhaillaan leikkauksesta jolla on nyt estetty enemmät mirrit meidän taloudessa (isännän mielestä niitä on jo nyt puolet liikaa. Mutta pitää muistaa että toinen pelastettiin silkkasta hyväntahtoisuudesta, yhtähän tässä alunperin vain suunniteltiin). Poikakissan saa kuulema leikata vasta parin kuukauden päästä, vaikka ovat samanikäisiä.

Tyttökissan kipuilu leikkauksen jälkeen vähän yllätti, ja huolestuttiin jo ettei se toivu koko hommasta, ruoka kun ei alkanut maistua. Koitin kantaa sille nenän eteen kaikenlaista herkkua - se kun ei juuri liikkunutkaan - ja ostin viimein oikein maksapateeta, mutta kaikelle Terttu vain käänsi päänsä. Oli työhönlähtöpäivä meillä kaikilla, ja ajattelin ettei tule mitään jos joudun jättämään toipilaan kotiin niin, etten ole nähnyt sen ottavan muruakaan ruokaa tai juomaa. Onneksi sitten muistin vanhan kunnon maidon. Lämmitin sitä hiukan ja taputtelin pisaroita tassuille ja viiksille - kikka jonka muistin jostain lukeneeni, kissa kun on kissa eikä muuta voi. Kun ne oli pakko nuolla pois, niin noinhan se halu viimein heräsi, ja kupissa odottava maito alkoi kelvata. Tosin Terttu joi ihan pienen tilkan, mutta voitonriemuni oli silti suunnaton. Kyllä tästä nyt toivutaan!

Jospa meillä päästäisiin arjen alkuun viimein tämän myötä. Monta kivaa ulkoilmatapahtumaa on jäänyt meiltä väliin, kuten lumenveiston sm-kisat ja keskustan jääkentän avajaiset - ja 18. Lumilinnakin avattiin! Luontokin näyttää juuri parastaan, ja valon määrä on lisääntynyt kuin varkain tässä parin viikon aikana.

Pulkat, sukset, luistimet ym. kiidättimet esiin! Ja jos jotain hyvää pitää edellisestä etsiä, niin kerrankin voi sanoa että tammikuu meni nopeasti!

Onnellista uutta vuotta!

Valokuvatorstain haasteena perinne.

Kuusi on meillä ainakin sitä - sekä sisällä että ulkona.

Ja joulupöydän synttärikakkukahvit, synttärilahjat, riisipuurot, illan joulusauna, kinkut, tontut, pukki, lahjat.. koko repertuaari!

Sitten huilataan uusi vuosi!

Valokuvatorstai: Voima

Kun menee merenrantaan, näkee siitä täällä Meri-Lapissa vielä häivähdyksen. Ylempänä ei enää ollenkaan. Oikea Voima, sanan monissa merkityksissä.

Valokuvatorstai: tekstihaaste

(klikkaa kuvaa)

(klik)

(klik)

(klik)

Meillä marraskuinen pakkasaamu toi tällaisen yllätyksen auton tuulilasiin - no eihän siinä mihinkään töihin voinut lähteä vaan sitä piti ihastella sitten tovi jos toinenkin..

"Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa. Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri.[…] Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni."

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (1970),  suom. Kaarina Helakisa.

Valokuvatorstai: musiikkihaaste

Naapurin lastaus-urakan yllätti lumi-myräkkä

Valokuvatorstain haasteessa "Always look on the bright side of life" elokuvasta Life of Brian. 

Tämä Monty Pytonin leffa kannattaa muuten katsoa, siinä parodisoidaan kristinuskoa virkistävällä - no - montypytonmaisella tavalla!