15.10.2020

Mimosaa ja asunnonhakua

 


Syksy tulee täälläkin. Kun muistelen viimetalvista jäätihkua ja pihatiellä ja jalkakäytävillä liukastelua kotosuomessa - mistä polvi on vieläkin turvoksissa - muutamien Amerikanvaahteran lehtien lakaisu etuteltan edestä käy ihan lomasta. 

Sitäpaitsi täällä on vielä lämmin. Aamulla vain +15 c mutta päivällä lämpö nousee vielä +25 c:een. Joka-aamuiset mimosat on muodostunut ihan tavaksi. No, kahden euron kuoharilla ei edes mitään pröystäilyä. 



Hankittiin brittikoijarilta mikroaaltouuni ja laatikosto sen alle. Ne mahtuivat mainiosti etutelttaan, meillä kun ei paljon huonekaluja ole, toisin kuin näillä briteillä täällä. Mietin ovatko he lähteneet näine tiikkikalusteineen aikoinaan kotoa vai hankkineet niitä täällä ollessaan. Melkoisia olohuoneita kuitenkin ovat kyhänneet ja kalustaneet. Toisaalta, 'talon' rakentaminen täällä ei näytä paljon vaativan, vastapäätä meitä asuva britti rakensi itselleen keittiön parissa päivässä, vaneerilevyistä. 


Ylellisyyttä! Mikro siis. Nyt voi lämmittää edellispäivän ruokia muutenkin kuin kattilassa hellalla tai kaasu-uunissa. Rakensimme myös käsienpesualtaan ulos, jonka - mikä tärkeintä - vedenpoisto on liitetty suoraan viemäriputkeen. Helpottaa huomattavasti vesihuoltoa vaunussa, kun ei tarvitse tyhjennellä harmaavesisäiliötä. Altaan saimme lainaksi viereiseltä suomalaiselta, joka oli saanut sen edelliseltä suomalaiselta.. täällä näyttää tavara kiertävän vaunulta toiselle, aina sen mukaan kuka tarvitsee mitäkin. Saimme myös jääkaapin, josta teimme etutelttaan juomakaapin. Tärkeä jatke sekin vaunun pienehkölle jääkaapille. 




Vaihdettiin vaunun paikka sotkuisempien ja pimentävien mäntyjen alta aurinkoiseen ylämäkeen. Ero leirintäalueen alaosan mäntymetsän ja yläosan vaahterikon välillä on monta astetta, valosta puhumattakan. Talvella tulee se lämpö vielä varmasti tarpeeseen. Jos talveksi joudumme tähän jäämään. Haussa on myös koko ajan ollut vuokratalo, ihan jo siksikin että kun marraskuun runsaat (näin olen kuullut) sateet alkavat, voisi olla mukavampi siinä vaiheessa päästä oikeasti neljän seinän sisälle. 

Asunnonvälittäjät ovat vain ihmeen kankeita vastailemaan englanninkielisiin kyselyihin sähköpostitse. Joitakin toimistoja olemme kiertäneet myös paikan päällä, ja viimein löysimme saksalaisen välittäjän joka lupasi yrittää etsiä meille taloa, maaseudulla tai ilman. Hän sanoi että kaikki ovat ottaneet nyt takapakkia koronan takia, ja kauppa sujuu huonosti. 

Yhtä kaikki, olemme tänään menossa katsomaan yhtä mahdollista asuntoehdokasta. 




1.10.2020

Talvea kohden

Euroopan läpi ajaessa silmiinpistävintä on ollut ihmisten puuttuminen kaduilta ja liiketiloista, ravintoloista ja puistoista. Oli uskomatonta lähestyä Eiffel-tornia lähes ainoina ihmisinä me viisi, tyhjää Pont d'Iéna:n siltaa pitkin. Elämys suorastaan, vuoden ja parin takaisiin kokemuksiin verrattuna. Tulee jotenkin kummallisen epäoikeudenmukaisen etuoikeutettu olo; ihmiset eivät saa nyt matkustaa vaikka haluaisivat, ja silti me olemme täällä, ihailemassa Amsterdamin kanavia, pyöräilemässä Reinin vartta tai nauttimassa Le Havren merellisistä maisemista ja rantakahviloiden tunnelmasta. Kahvilat ja ravintolat näyttävät sinnikkäästi pitävän ovensa auki, olkoonkin vaikka vain yksi asiakas, niin kuin useassa tapauksessa näemme olevan. Muutaman kerran tulee tunne, että viisihenkinen perhe saapumassa syömään on yrittäjälle lottovoitto. 

Nautimme siis korona-ajan matkustamisesta täysin rinnoin. Toisaalta, nurjana puolena olemme huomanneet, että koronaa näytetään käyttävän myös tekosyynä palvelujen sulkemiseen. Mielestämme täysin perusteetta, kun esim. joku kulkuväylä tai portaikko on suljettu 'koronasyistä', ja ihmiset ahdetaan kulkemaan yhtä väylää pitkin. Se tuntuu suorastaan sotivan 'sosiaalisen etäisyyden' periaatetta vastaan. Myös ne harvat saunat joita olemme löytäneet ovat olleet suljettuja, vaikka samaan aikaan yleiset uima-altaat ja pesutilat ovat olleet auki. Tuntuu että perimmäinen tarkoitus on vain säästää siivoojan työssä. 

Pohjois-Espanjan läpi ajoimme suhteellisen ripeästi, tartuntaluvut mielessämme. Pidempiaikainen majoitus on nyt Andalusiassa, Mijaksen kaupungin caravan-alueella. Tämä oli hinta-laatusuhteeltaan paras. Kaikki on myös lähellä, kaupat ja apteekit kävelyetäisyydellä, mitä ei todellakaan ole voinut sanoa monessa leiripaikassa. Ainoa haittapuoli on kova meteli päätieltä ja viereiseltä kauppakeskuksen työmaalta. Nyt odotammekin kauppakeskuksen aukeamista kuin kuuta nousevaa, mikä pitäisi -  ellei se kuuluisa manjana vaikuta asioihin - tapahtua 13.10. Sitten katsomme, laskeeko meteli siedettävälle tasolle. Maaseudun rauhaan tottuneille liikennemelu ei ole ihan helppoa sulateltavaa, vaikka kaikki täällä vakuuttelevat että siitä tulee ajan kanssa pelkkää taustamelua. Tylsää täällä ei ainakaan ole ollut. Tämä vaikuttaa olevan hyvin eläväinen seurakunta; meitä vastapäätä mm. brittimiekkonen pitää etuteltassaan huonekaluvälitysfirmaa. Olemme myös nyt pari viikkoa seuranneet kuinka tavara vaihtaa omistajaa alueen jäteaseman kautta: ihmiset siivoavat vanhoja romuja teltoistaan ja vaunuistaan roskiksille ja toiset kantavat niitä tavaroita telttoihinsa ja vaunuihinsa. Vesku nimesi roskikset kierrätysparatiisiksi, eikä malttanut kauan pysyä itsekään sieltä pois. 



Täällä on (ainakin) kahdenlaisia ihmisiä: niitä joilla koti on tip top paviljonkeineen ja kukkaistutuksineen, ja ihmisiä joille riittää kunhan se vaunu nyt jotenkin pysyy suorassa.



Talveen varaudutaan täälläkin


Aamut alkavat 'viiletä', eilen oli enää +17 °c. Päivällä sentään + 25. Fannykin sanoi että on jo melkein kylmä. Äkkiä tähän tottui. Mutta olemme Malagan alapuolella, Afrikan voi melkein jo nähdä - kyllä tässä pitäisi talvi tarjeta. Joko tässä tai samoilla korkeuksilla muualla.



Matkan varrelta poimituista limeteistä saimme hyvät mojitot.


13.9.2020

Espanjaan

 Ranskassa siirrytään ajamaan takaisin pikkuteille ja pikkukyliin. Tiet ovat täällä hyvässä kunnossa, pienetkin. Ei mitään sellaista painajaista kuin Puolassa. No, muutama kapea paikka. Ja ärräpää kuskilta, sillä ranskalaiset soittavat torvea hyvin herkästi. Se on ikäänkuin mielenilmaus eikä varoitus, niin kuin meillä suomalaisilla. En muista milloin olisin itse Suomessa ajaessa edes käyttänyt torvea. 
 
Kaasua on menossa edelleen ensimmäinen pullo. Sitä on käytetty vain ruoan laittoon, mutta silti, viisi ihmistä ja toinen kuukausi reissussa jo pitkällä.

Maskien käyttö on ollut opettelussa. Baltiassa niistä ei juuri kukaan välittänyt, Puolassa vähän, mutta siitä eteenpäin Saksassa, Hollannissa ja Ranskassa ihan selvä muutos. Julkisilla paikoilla, kulkuvälineissä ja esim. caravaanialueiden vessoissa on ollut maskipakko. Tilanne on tuonut ihan uudenlaisia hankaluuksia, kun maskia ei vaan aina meinaa muistaa. Kauppareissukin muuttuu maskinetsintäreissuksi jos maski unohtuu matkasta. Ennen sitä ei onnistu mikään.


Huomasimme että ihmiset ilmaisevat myös mieltään omilla nimikkomaskeillaan. Ostimme sitten mekin omat Amsterdamista ja Pariisista. Juu, hygienia ei näissä ehkä paras, kun eihän näitä päivittäin pestä.

Viihdymme ranskassa jopa kaksi viikkoa, nähtävää on niin paljon. Pohjoisen Le Havresta etelän kuuluisaan viinialueeseen Shateauneuf-du-Pape:n. Normandian maihinnousua, Eiffel-tornia, viiniä, ja lukemattomia croisanteja ja patonkeja. Ei niin pientä kylää etteikö siellä olisi oma boulangeri:nsa. Ranskalainen haluaa patonkinsa tuoreena, ja me opimme tavoille nopeasti. On ihanaa saada hakea tuoretta leipää suoraan leipojalta. Tällainen Suomesta puuttuu kokonaan. Pidän myös siitä, että vaikka tilaisit ravintolassa pelkän veden etkä mitään muuta (kuuma yllättää meidät monesti ja tosiaan istahdamme joskus pelkälle vichylle), se tarjoillaan jäiden ja sitruunaviipaleen kera. Usein saat kyytiläiseksi myös oliiveja, tasapainottamaan suolan saantia. Arkisia asioita täkäläisille, mutta näin suomalaiselle ne tuovat arkeen ihan ylellisyyttä. 

Saavumme pahimmalle korona-alueelle Espanjan Kataloniaan su 13.9.  

30.8.2020

Itämeren rannikkoa lännemmäs

 

Baltian ja Puolan läpi Saksaan ajettuamme olemme oppineet että:

A. 13 m pitkällä yhdistelmällä ei ole kovin hauskaa ajella pikkukylien pikkukatuja - niin idyllisiä kuin ne ovatkin.

B. Google maps laskee reitit laskennallisesti lyhyimmän kautta, eli juurikin pikkukylien pikkukatuja pitkin. Tämän vuoksi olemme kolunneet hiukset pystyssä pikkuriikkisiä, kapeita ja kuoppaisia kujia loputtomiin kaksi ja puoli metriä leveän vaunun kanssa. Saksassa siirryimme käyttämään autobahneja ja olemme ajaneet kylien läpi vain välttämättömät siirtymät yöpaikkoihin.

C. Autobahnit ovat tylsiä.

D. Käteistä, ja varsinkin kolikoita, pitää olla joka paikkaan. Huoltamoiden vessoihin erityisesti. Myös caravaanialueiden suihkut ja pesukoneet toimivat kolikoilla tai poleteilla. Kaikki kahvilat tai edes kaikki kaupatkaan eivät ole huolineet korttia. Eräässä apteekissa ei käynyt pankkikortti koska meillä on niissä Visa-tunnus. Ei vaikka kortti olisi pelkästään debit-kortti. Sanoin että Suomessa kaikissa pankkikorteissa on Visa-tunnus. Ei kun käteistä kaivamaan.

E. Maksettuasi huoltamon vessan saat kupongin joka hyvittää wc-maksun huoltamolla tehdyistä ostoksista. Varsinaista hölmöläisen peitonjatketta. Opimme käymään wc:ssä ensin ja ostamaan kahvit vasta sitten.

F. Tankkaus maksetaan kassalle. Takana jonottavat odottavat kunnes tankkaaja on maksanut ja siirtänyt autonsa. 

G. Vaikuttaa, että Tornion-Haaparannan raja on Euroopan tiukimmin vartoitu rajanylityspaikka tällä hetkellä. Tähän mennessä ylitetyillä rajoilla kukaan ei ole ollut meistä kiinnostunut. Lähes yksin on rajoja ylitetty - vain Hollantiin mennessä muutama rekka kaverina. Tullit ovat loistaneet henkilökunnista tyhjyyttään. Oletimme ihan muuta. Mutta toisaalta, huoltamoilla ja kahviloissa joudut antamaan yhteystietosi, päivämäärän ja kellonajan koska, miksi ja milloin kävit. 

Caravaanialueen kemiallisen wc:n tyhjennys- ja harmaan veden poistoalue aiheutti hilpeyttä.

 
Matkalla on oltu nyt noin kuukausi. Kukaan ei ole kipeä. 

4.8.2020

Koko omaisuus matkassa

Koti on jätetty. Siitä enemmän tässä ja täällä

Matkaan lähdettiin yllättäen Lofoottien kautta, ihan siksikin että kukaan meistä ei ole siellä koskaan käynyt. Emmekä luultavasti myöskään ole pohjoiseen tulossa ihan pian takaisin. 

Asunnon tyhjennys säästettävästä vs. turhasta tavarasta vei yli kaksi kuukautta. Realisointiporukka vei onneksi loput, sen jälkeen kun jätimme tiehaaran viimeisen kerran. Oli kuulema vienyt vielä kolme päivää heiltäkin pakata ja kuljettaa kaikki myyntikuntoinen ja kantaa huonekalut pois.


Pakkasimme kaikki viisi pyörää matkaan, ajatuksena, että Euroopan kapeilla teillä niistä voi olla hyötyä, kun vaunun ja auton voi jättää jonnekin parkkiin. Mutta pyörät osoittautuivat hyväksi tavaksi liikkua myös Lofooteilla. Kolme pyörää vaunun keulassa teki vaunusta vähän liian etupainoisen, joten lopulta päädyimme hankkimaan kolmannen pyörätelineen auton katolle Ruotsin puolella pysähdyttäessä. Yhden pyörän siirto vetoaisan päältä auton päälle helpotti kummasti auton takajousien kuormaa. (Thulen erilaisista katto- ja pyörätelineistä saisi jo yhden kokonaisen postauksen - mikä säätäminen niidenkin kanssa - meiltä jäi kotiinkin eri mallisten volvojen kattotelineitä vuosien varrelta lukuisia, kun mikään ei sovi keskenään!) Vaunussa jouduimme myös järjestelemään ja uudelleenjärjestelemään tavaroita  muutamaankin kertaan ennen kuin saimme vaunun aisapainon jotenkin asialliseksi.

Lofootit oli - tietenkin - unohtumaton kokemus. Eikä pelkästään sen vuoksi että koti on tästä lähin leirielämää viiden hengen vaunussa. Pyykkiä on pesty aina kun mahdollista - leiripaikoilla oli onneksi hyvät koneet. Mutta kaikki maksaa erikseen: leiripaikka, sähkö, pyykinpesu, suihku. Teinitkin oppivat nopeasti ottamaan 20 kr:n/kuuden minuutin suihkuja.

Kahdestaan ehkä voisi ajatella käyttävänsä enemmän ns. puskaparkkeja, mutta teinien kanssa matkustaessa virrankulutus on puhelimien ja läppäreiden sekä jääkaapin kanssa sellaista luokkaa että koitetaan säästellä auton akkuja ja olla roikassa niin paljon kuin lompakko kestää.

Tiet Lofooteilla tai Norjan rajalla eivät olleet niin hurjia kuin joistain etukäteen lukemistamme käyttäjäkokemuksista antoi ymmärtää. Vaunuun tuli kyllä pari kolhua reissun aikana, jyrkemmissä kurvipaikoissa, mutta sekin oli omaa syytä, lähinnä vauhdin takia. Hiljaa kiiteltiin painavampaa/vahvempaa/nelivetoista vetopeliä. Onneksi vaihdettiin.

Mennessä Norjan rajalla pojat katsoivat passit, mutta pohjoisen kautta pois tullessa eivät vaivautuneet. Menomatkalla Bødo:sta Lofoottien puolelle lautalla mennessä ajoneuvoyhdistelmän hinnasta ja lippujen varauksesta ei saatu oikein selvää, joten asetuttiin sitten vain lauttajonoon katsomaan kuinka käy. Yllättäen pääsimme heti seuraavalle lautalle. Tyypit ottivat rekkarista kuvan ja siinä se. Ei mitään rahan kanssa vekslaamista. Sama juttu tietullien kanssa. Luimme jostain että pitää olla kolikoita matkassa. No ei ainakaan täällä. Ehkä ne laskut lopsahtelevat sitten joskus poste restante -osoitteeseen.




Viimeinen ilta Flakstadsandenissa.



Reitti kulki teitä E4, 94, 95, 77, E6, E10. Lautta B-C Bødo-Møskenes.


Seuraavaksi kohti Baltiaa ja Eurooppaa. Kilometrejä takana jo 1666 km. Mennään nyt aluksi niin kauas kuin korona antaa myöten. 



Taisteluarpia