27.6.2014

Eläinpuiston kuulumisia

Tässäpä Ranua Zoo:n veikeitä naamoja. Ennen juhannusta siellä käydessämme oli vielä lämmintä, ja sitä voi vain kaiholla muistella näillä keleillä. Eläimet olivat yllättävänkin pirteitä lämpöön nähden, paitsi jääkarhu, joka ei sijoiltaan liikahtanut koko sinä aikana kun kuvasimme ruskeakarhua pulikoimassa.

Mutta ennen karhuja: ei pöllömpiä nämäkään!


Lapinpöllön pesue vielä odottelee tuloaan...



Kun viirupöllö jo kasvattelee kovaa vauhtia teinihirmujaan.

Kukkuu!

Iskäkö se siinä kurkkii?



Tunturipöllö on aina yhtä kaunis.



Mehiläishaukka



Piekana.



Sinisuohaukka.



Merikotka.


Ja sitten ne nallet ü




Paitsi kuumuuteen, vesi auttaa myös itikoihin, kun kastaa kuonon veteen ja hankaa sitten tassulla. 

Jääkarhulle +25 astetta on vähän liikaa. Tai jospa se vain nauttii. 


Saukot ovat aina yhtä veikeitä. Vain niin kovin nopeita kameralle..


Haistanko silakoita?

Juu!

Silakoita!

Öyh. Ehkä tuli syötyä pari liikaa..



Sillä välin toisaalla.. tällainen karkasi kai jostain aitauksesta..


Parempi tästä lähteäkin kotiin..

Juhannus meni harmaassa kelissä, mutta perinteisin menoin, kuten kuvat kertovat!






Hyvää kesää!








27.4.2014

Rännikahvit korkattu



Sylvesteri valmiina terassikahveille. Kun autot ja fillarit on huollettu ja renkaat vaihdettu - vaikka vapuksi kyllä luvattiin räntää - voi hyvillä mielin vähän kahvitella ja munkitella. Syltti osaa olla söpö kun on herkkuja luvassa.

Aukustin huoltopuuhat 


Sylvesteri on meidän kanaemo - se saattaa lapset aamulla koulubussiin ja on iltapäivällä vastassa.
Kun tulee vieraita, Syltti esittelee tilukset..


Serkukset kierroksella



Jokavuotinen kevätvaatteiden esiinkaivamis- ja talvivaatteiden piilotusruljanssi osoittautui Tertulle mieluisaksi puuhaksi - parhaaksi nukkumapaikaksi osoittautuivat tietenkin vaatelaatikot.




Mikäpä kiire tässä, voihan sitä tässä välissä ryypätä vaikka ne rännikahvit..





16.4.2014

Silmälaseja Afrikkaan

Siskon silmälasireissu Tansaniaan

Mä olen niin ylpee!

Suomalaisten lahjoittamia silmälaseja viedään tässä Specsaversin puolesta jo toista kertaa, viimeksi olivat Keniassa. Alussa haastatellaan jotain turhaa akkaa Ilta-sanomista, mutta kyllä siinä asiaankin päästän ü

[Sisko on se hoikkanen kokomustassa shortsi-t-paita-asussa ja hiuspanta päässä siellä täällä vilahteleleva neitokainen. Välillä tulee mieleen että välttelee kameraa..ü]

Hienoa työtä! Go sis!




16.1.2014

Teksti jonka piti tulla jouluna

Joulukuu meni säiden ja huushollin kanssa ihmetellessä. Ei ole ollut tapana siivota kaappeja jouluksi,  mutta tänä jouluna tuli hankittua paitsi yksi uusi - jopa rakennettua, purettua uudestaan, ja taas rakennettua yksi murheenkryyninen kaappi. Sillä kun tämä viimeksimainittu kaappi saatiin seinälle paikoilleen - kauan nurkassa lojuneille askarteluvälineille kaivattu - alkoi seinän välissä rapista hiiri.

Emäntä oli siitä varma, ja lapsetkin toistelivat samaa. Rapinasta ei tullut loppua, eikä emännälle mielenrauhaa. Miksi juuri uuden kaapin takana! Mielessä kummittelivat reiäksi pureskeltu seinä, hupenevat villat ja koloja ulkoverhouksessa, jota kautta hiiret kulkisivat pian estoitta seinän sisään ja ulos. Olisiko pitänyt odottaa niin kauan, että hiiri purisi tiensä sisätiloihin asti? Sitä ajatusta ei hermoriepu kestänyt, joten vaivalla kasattu ja valtavalla määrällä romua täytetty kaappi sai lähteä. Ainakin siksi aikaa että isäntä sai purettua seinän kaapin takaa. Jouluun oli enää kaksi viikkoa - mitenhän joulun kanssa kävisi?

Seinä purettiin, eikä hiirtä löytynyt - ei, vaikka siirsimme villatkin sivuun. Ei mitään pureskeltua eikä pesäntapaista. Emännän oli pakko myöntää että rapinan on täytynyt johtua jostain muusta. Isäntä ehdotti, että rapinan olisi aiheuttanut itse kaappi. Selitys on outo, mutta pakko hyväksyä paremman puutteessa. Siispä kaappi takaisin, ja romut paikoilleen. Uudenlainen järjestys lopettaa kuin lopettaakin rapinan - kyseessä olikin siis vain painopisteongelma? Emäntä on tyytyväinen, joulu voi tulla. Tai ainakin valmistelut alkaa.

Mutta sitten alkaa yläkerran sohva haista. Ei auta tuuletus, hankaus kostealla eikä edes pesu voimakkaan hajuisella, auton penkkeihin tarkoitetulla kuivapesuaineella. Pesuaineen lemu jää kaiken lisäksi sohvaan kiinni, joten entisen lemun rinnalla on kohta kahta sietämätön, kahden hajun kakofonia, joka kohtaa yläkertaan nousijaa jo portaissa. Emäntä alkaa olla epätoivoinen, saammeko tänä vuonna joulua laisinkaan - tässä hajussa ei ainakaan. Ilmatkaan eivät mieltä piristä - vettä sataa koko ajan.

Viimeiseen asti lykättyä urakkaa ei voi kauempaa viivyttää. Ryhdymme sohvan purkuun kun jouluun on viikko. Irrotellaan päälikangas nastoistaan ja heitetään vanha täyte kartanolle. Onneksi käy niin hyvin, että vieraspatjana ollut vaahtomuovipatja on (ainakin lähes) samankokoinen ja -paksuinen kuin sohvan täytepatja, joten hommasta selvitään sprayattavaa liimaa ostamalla ja päälikangas pesemällä. Hankitaan nitojaan pitkiä nastoja ja napsitaan sohva kasaan yllättävän vähällä vaivalla. Onneksi päälikangas ei kutistu pesussa, joten saadaan sohva kuosiin helposti ja yläkerran oleskelutila valmiiksi - melko viimetingassa. Joulu voi tulla.
Mitä nyt mahdolliset jouluvieraat ovat vailla patjaa, ja kaikki mahdolliset jouluvalmistelut ovat tekemättä kaiken muun puuhastelun jäljiltä.

Mutta joku on tyytyväinen: joulun lapsi Aurora on toivonut isoa pahvilaatikkoa syntymäpäivälahjaksi, joten aiemmin valmiina ostetun kaapin kuljetuslaatikosta hän sellaisen viimein saa. Siitä tulee heti hieno, joululahjapaperien jämiä hyödyntäen.



Kaappeja emme hanki vähään aikan.


Saamme luntakin jouluksi, edes vähän.

Sen myötä se joulukin sitten tulee. Jotenkin silti tuntuu, että en ole selvinnyt joulukuusta vieläkään. Minne se joulukin katosi? Minne meni uusi vuosi? Voiko kohta olla jo tammikuun loppu? Tämänkin tekstin kirjoittamista olen suunnitellut vasta hetken, mutta silti olen myöhässä.

Milloin alkaa ajan hidastuminen, eihän se voi koko ajan kiihtyä?


Nämä ukot tulivat vasta joulun jälkeen, sillä joulun lumi suli
ja vettä satoi pitkään joulu-tammikuussa. Nämäkin ukot sulivat.

Nyt on taas lunta - kuinka on huomenna..

Talvikin on hektinen.











1.12.2013

Meillä on tonttuja!

Niitä alkaa hiipiä sisälle taloon jo marraskuun puolella.

Ensin tulevat pienimmät. Ne ilmestyvät milloin minkäkin ikkunan laudalle,
ja alkavat sieltä tarkastella talonväen puuhia.




Niillä on mukanaan kirjeitä, joihin ne melko varmasti merkkaavat joitain salaisia tietoja - kuten onko joku imuroinut huoneensa ihan oma-aloitteisesti, tai vienyt roskat - ja sen sellaista. 



On myös tonttuja, jotka ovat aina talossa.
Ne ovat kotitonttuja, ja varsinkin vanhimman kissan parhaita ystäviä.



Takkahuoneen tontut ovat myös aina paikalla, ja vahtimassa takan päällä ettei tuli pääse karkaamaan. Tulenvahtijatontut ovat siksi pareittain - ja nuoria - koska tuli voi olla ankara vastus, ja sen kanssa tarvitaan nopsat jalat. Kun kipinä karkaa takasta, ne juoksevat nopeasti sen kiinni ja heittävät takaisin takkaan. Siksi niillä on käsissään hyvät, tulenkestävät lapaset.



Eräänä jouluna takkahuoneeseen ilmestyi kolmaskin tonttu, meidän ensimmäinen tyttötonttumme. Ehkä hänen mielestään takan vahtimiseen tarvitaan myös naissilmää. Mene ja tiedä, mutta olemme antaneet hänen istua ylhäällä seinällä olevan ulokkeen päällä. Sieltä näkee hyvin ja voi pitää silmällä samalla hämähäkkejä ja muita pikkuötököitä, etteivät liikaa villiinny nurkkiin.




Keittiön kaapin päälle tuli tänä vuonna ensimmäistä kertaa vanhempi tonttupariskunta. 
Pitävät silmällä tuon isännän syömistä, varmaan.




Leivinuunin päälle kotiutui myös tonttu. 
Se on hyvä. Nyt voi olla varma etteivät piparit ja kinkku pala uuniin. Ehkä se tulikin siksi, että meillä viime vuonna syötiin kirjaimellisesti ylikypsää kinkkua! [Mutta hyvää oli sekin kinkku.]



Pirtin suurten ikkunoiden luona viihtyvä tonttu on meidän rauhallisin hahmo.
Se vain on ja nauttii elämästä ympärillään. Joskus suoraan sanottuna tuntuu että se nukkuu suurimman osan ajastaan. Mutta mistäs me tiedämme, mitä se tekee silloin kun nukumme tai olemme poissa kotoa..



Yläkerran aulan ikkunalla maailmaa seuraa kaksi niin uneliaan oloista tonttua, että siellä saa tapahtua vaikka maanjäristys (niinkuin usein lasten tai kissojen toimesta käykin) - eivätkä nämä ole millänsäkään.




Ehkä siksi tämä virkeän oloinen veijari saapui taloomme täksi jouluksi - talomme uusimpana tulokkaana. 
Se pitää lapsia silmällä niiden omassa ympäristössä, ja sen ilme on aika tuima. Melkein aikuisiakin pelottaa kulkea sen valvovien silmien alta..



Niin, meille on totisesti tullut tonttuja!